Julkaistu , SopettajaSarianna

Äidinkielen iPad-kurssi lähestyy loppuaan. Vaikka aluksi olin kovin epäluuloinen sormitietokoneen soveltumisesta äidinkielen opetukseen lukion kiireisten aikataulujen keskellä, nyt poden jo vieroitusoireita joutuessani luovuttamaan ryhmäni toisten opetukseen. Palaaminen arkeen, jossa minkään ryhmän kanssa emme ole paperista vapaita ja joudumme erikseen varaamaan atk-luokan halutessamme tehdä työtä netissä, tuntuu jopa ahdistavalta. Ehkä juuri alun kriittisyyteni vuoksi kurssi on ollut minulle opettajana palkitseva kokemus: suunnittelin kurssin tiukasti palvelemaan opetussuunnitelman tavoitteita ja vasta sitten katselin toimintatapoja iPadin hyödyntämisen näkökulmasta.

Ironista on se, että minä, metsäteollisuuden tukihenkilönä ja metsän ammattivihollisena, olen oppinut nauttimaan siitä, etten tarvitse monisteita opetuksessa! Työkirjakin on jossakin määrin tuntunut riesalta ja kahleelta, vaikka se antaa hyvän rungon kurssin suunnitteluun ja muistuttaa tehokkaasti opetussuunnitelman kurssitavoitteista. Mikä kaikkein parasta, opiskelijoilla on aina mukanaan kurssin opetusmateriaali, johon olen voinut viitata tarpeen tullen. Usein onkin palattu jo tavallaan läpikäytyihin ja ohitettuihin aiheisiin.

IPad avaa opetuksessa uudenlaisia ovia erityisesti mediassa toimimiseen ja aineistojen hakuun. Erityisesti netin aikalailla rajattomat aineistonkäytön mahdollisuudet ovat palvelleet kurssilla hyvin. Olemme padien ansiosta voineet milloin vain hypätä etsimään materiaalia, näkökulmia, lähteitä, puheenaiheita ja tietoa netistä. Lisäksi opiskelijat ovat selvästi aiempia kursseja tehokkaammin ottaneet kantaa lähteiden pätevyyteen, jopa opettajan sitä erikseen pyytämättä. Lisäksi opiskelijat ovat voineet valita analyysiensa ja kirjoitelmiensa pohjaksi itseään motivoivia aineistoja ja opettaja on saanut vierestä seurata melko uudenlaista tietojen kokoamisen prosessia. Ennakkoon voisi ajatella, että opettajan valitsema tai yo-kokeista ja työkirjoista löytyvä materiaali olisi jotenkin varmempi valinta kirjoittamisen taustaksi, mutta kokemus osoitti, että vastuun antaminen opiskelijoille kannattaa: suurin osa pohti lähteidensä pätevyyttä ja konteksteja varmasti enemmän kuin valmiin materiaalin äärelle talutettuna.

Sähköiset romaanit on kokolailla luettu, ja valmistelutunnilla opiskelijat laativat ryhmissä vertailevat esitelmät kaunokirjallisuudesta. Samalla harjoittelemme havaintomateriaalin käyttöä puheen tukena joko Keynotesin tai MinJetin avulla. Kurssin aikana olen myös oppinut siirtämään entistä enemmän vastuuta valinnoista opiskelijoille itselleen, joten tähän työhön olen antanut vain aiheet ja muutaman apukysymyksen. Esityksen rakentaminen, havainnollistaminen ja esitystapa jäävät opiskelijoiden oman harkinnan varaan. Odotan innostuneena koeviikon esityksiä, koska pääsen näkemään, millaisia ratkaisuja ryhmät tekevät.

Kokeilujakson aikana olen moneen otteeseen pysähtynyt arvioimaan ja ravistelemaankin luutuneita toimintatapojani. IPadilla kirjoitelmien korjaaminen on saanut pohtimaan sitä, mikä opettajan palautteessa milloinkin palvelee opiskelijaa. Olen myös huomannut, että väline vaikuttaa paljonkin siihen, miten kommentteja tulee antaneeksi ja mihin kiinnittää huomiota. Olen huomannut antavani tarkempaa, mutta ehkä myös sirpaleisempaa palautetta, koska kommentteja on ollut tilaa kirjoitella juuri niin paljon kuin mieleen tulee ja juuri sellaiseen kohtaan kuin olen kokenut tärkeäksi. Olen kokeillut kolmea eri pdf-ohjelmaa ja jokainen on myös toimintojen vuoksi muuttanut jollakin tavalla ohjaamiseni tapaa. Välineellä on siis ilman muuta merkitystä, kun opiskelija tuottaa tekstiä ja opettaja kommentoi.

IPadista on tullut työväline kurssin aikana - niin minulle kuin opiskelijoillekin. Olen ollut yllättynyt siitä, miten vähän vastustusta toimintatavat ovat aiheuttaneet. Nuoret ovat selvimmin tuskastuneet siitä, mistä olen toivonutkin heidän tuskastuvan: valinnan vapauden tuomasta vastuusta. Olen myös iloinen siitä, että joku aina välillä sanoo kaipaavansa jo kynää ja paperia. Eikö sekin ole hyvä asia? Olemme keskustelleet aika ajoin erilaisissa tilanteissa siitä, miten perinteinen tekstin lukeminen ja rakentaminen eroaa sähköisen välineen kanssa työskentelemisestä. Näen myös opiskelijoissani kehitystä itsensä tuntemisessa: he osaavat kuvailla kokolailla eritellen sitä, millaisia kirjoittajia ja lukijoita ovat, sekä hahmottavat heille sopivaa tapaa työskennellä. Tätä jäänkin kaipaamaan: yksilöllisempää ja vapaampaa tapaa tehdä kulloinkin tavoiteltu lopputuotos sekä opiskelijoiden omaa vastuunottoa.