Julkaistu , SopettajaSarianna

Huomenna se alkaa: opiskelijat saavat padinsa ja opettajan työ starttaa käytännössä. Todellisuudessa padin kanssa on saanut puurtaa jo kymmeniä, ellei satoja tunteja ja sen kanssa on tultu työkavereiksi - hyvässä ja pahassa. Lukiossa ei opettaja vain voi enää itse oppitunneilla opetella, kun aikataulut ja lähes mahdottomat opetussuunnitelman odotukset painavat päälle.

Alku suhteesta padiini on ollut kuin mikä tahansa nupullaan oleva suhde: ensin uteliaisuudella sävytettyä tarkkailua, sitten ihastumista mahdollisuuksiin ja pettymistä puutteisiin sekä lopulta tasaantumista arkeen. Nyt suhde lienee jo asiallisen työsuhteen vaiheilla: hyviin ja huonoihin puoliin on tullut tutustuttua ja yhteiselämästä on tullut kiinteä osa arkea. Olen antanut anteeksi kahteen otteeseen pilveen loppuiäksi kadonneet kalenterimerkinnät (onneksi tietoja saa kirjattua sieltä sun täältä uudelleen) ja oppilaiden arvosanojen nollautumisen yhdessä appseista. Olen viettänyt kiihkeitä yhteisiä hetkiä ikioman padini kanssa unelmoiden yhteisistä mahdollisuuksista matkalla kohti paperitonta ja oppilaslähtöistä opetusta. Padini tukee minua kotonakin pyykkivuorten ja tiskien kanssa taistellessani tarjoamalla mahdollisuuden paeta pelaamalla kauas likaisesta arjesta - virtuaalikaupunkini kukoistaa ja lataamiani Angry Birds -versioita en ole vähään aikaan enää laskenut. Padini on materiaalivarasto, yhteys muihin, reseptikirjasto, ajanviete ja raivostuttava vekotin, joka vie ihan liikaa aikaa kaikelta oikeasti tärkeältä. Rakkaussuhdeko? Aika näyttää...

Huomenna opiskelijani saavat omat padinsa. Samalla he saavat itsenäistä työskentelyä varten tehtäviä sekä padin käytön harjoitteluun että lähdekritiikin asioihin. Saa nähdä, kuinka touhu lähtee liikkeelle. Tiedän jo etukäteen, että osa odottaa padiaan sormet syyhyten, osa ei tiedä, kuinka suhtautua, ja loput vastustavat koko ideaa - periaatteesta tai vastenmielisyyttään tekniikkaan. Toimintasuunnitelmani ennen ensimmäistäkään oppituntia on selkeä: tähdätään korkealle ja kovaa, mutta tekniikka ei saa kiitää oppisisältöjen edelle.

Mitäkö odotan ja pelkään? Pelkään teknisiä takkuja, jarrumiehen asennetta etu- tai takarivistä, omaa kyvyttömyyttäni ja juuttumistani perinteisiin kaavoihin sekä kaikkinaista sekoilua piuhojen, langattomien verkkojen, appsien sekä muiden konkreettisten ja virtuaalisten härpäkkeiden kanssa. Odotan, että opiskelijat opettavat minulle uudenlaista tapaa antaa heille tilaa. Haaveilen löytämisen ilosta ja yhdessä tekemisen riemusta. Unelmoin siitä, että opiskelijat saisivat uudenlaisen kokemuksen äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelemisesta. Näen päiväunia, joissa jokainen opiskelija saa kokeilla omia tapojaan toteuttaa tiedonhakua, tekstien tuottamista ja oman ajattelunsa esittelyä. Tavoittelen kuitenkin realistisesti lopulta vain äidinkielen kurssin 2 oppisisältöjen omaksumista ilman kaiken kaatavaa kaaosta. Jos padi toimii perustavoitteen tukena ja mielellään antaa opiskelijoille jotakin lisäarvoa, olen ihan tyytyväinen.